Spektroliitti, jota louhitaan Ylämaan kunnan peruskalliosta, täyttää kotimaisista vientikivistä parhaiten jalokivelle asetettavat kolme vaatimusta: kauneuden, kovuuden ja harvinaisuuden. Värikkyydessään ja vaihtelevuudessaan se kuuluu kauneimpien labradoriitti kivien joukkoon, sen kovuus (6,5 Mohs) on esimerkiksi yhtä suuri tai suurempi kuin opaali-jalokiven ja sitä esiintyy todella hyvälaatuisena ja Spektroliitti nimisenä keskeisesti Ylämaalla.

Kiven yleisnimi on labradoriitti Labradorin niemimaan mukaan, jossa kiveä ensimmäisen kerran tavattiin V. 1770. Labradoriitti on plagioklaasia joka on kahden maasälpälajin, albiitin eli natronmaasälvän ja anortiitin eli kalkkimaasälvän isomorfinen seos. Anortiittia seoksessa on n. 55 %.
Sen kemiallinen koostumus on: Na(AlSi3O8)Ca(A12Si208) eli natrium-kalsium-alumiinisilikaatti, Mohsin kovuus 6.0 - 6.5, valon taitto 1.560 - 1.568, ominaispaino (tiheys) 2.69 2.70 ja kahtaistaitto + 0.0008.

Spektroliitti kuuluu trikliiniseen kidejärjestelmään. Lohko suuntia on kaksi ja ne ovat jokseenkin kohtisuorassa toisiaan vastaan. Kiilto on lasimainen. Kiven jollakin lohkopinnalla näkyy usein suoraviivaista ns.  kaksoisviirukkeisuutta.

Spektroliitin kiehtovuus perustuu paljolti sen värien ja sävyjen rajattomaan vaihteluun, joka vielä korostuu mitä suurempi kide on. Värit vaihtelevat kaikissa spektrin väreissä tai heijastelevat suomalaisen maiseman eri sävyjä - kullanruskeista syvimpiin sinisiin. Värileikin (labradorisoinnin) aiheuttajana on interferenssi-ilmiö valon taittuessa eri tavoin kiven valoa heijastavista tasoista.

Spektroliitti löydettiin välirauhan aikana 1940-luvun alussa, kun myös Ylämaalla rakennettiin puolustuslinjaa itärajalle (Salpalinja). Ensimmäiset spektroliittikiteet löytyivät panssarieste kivistä. Jalokiviasiantuntijat pitävät Ylämaan spektroliittia maailman kauneimpiin kuuluvana labradoriittina. Se onkin kauneutensa ja vaihtelevuutensa ansiosta vakiinnuttanut paikkansa suosituimpien jalokivien joukossa ja sitä viedään lähes kaikkialle maailmassa.