uutiset


hopea

Korumme ovat leimattu 925 pitoisuusleimalla.
Tätä seosta kutsutaan myös sterling-hopeaksi.
Teemme hopeakorumme valamalla ja käytämme valussa
kuitenkin vielä puhtaampaa hopeaa eli 935 promillen seosta.
Tämä antaa koruillemme paremman muokattavuuden.
Pinnoitamme korumme sähköisesti puhtaalla hienohopea
kerroksella ja teemme tummumisen estokäsittelyn.
Näin varmistamme hopeakorujemme laadun ja
kauniin hopean vaalean värin.



PAIKKAKUNTALEIMA

Paikkakuntaleiman historia ulottuu 1600-luvulle.
Tuolloin pakollisesta leimasta selvisi, missä kaupungissa
esine oli valmistettu. Jalometallisepät nimittäin saivat harjoittaa
ammattiaan vain kaupungeissa. Jo tuolloin oli tärkeää tunnistaa
aito käsityö ja sen valmistuspaikka.

Vanhoissa paikkakuntaleimoissa pohjamuoto oli vapaa, nykyään
pohjamuotona on vaakunakilpi.

Kunta voi hakea omaa paikkakuntaleimaa Tukesista.
Rekisteröidyt paikkakuntaleimat ovat kuntaliitoksista huolimatta edelleen
säilyneet. Ylämaan paikkakuntaleima takaa perinteen jatkuvuuden ja
ylämaalaisten korujen tunnistettavuuden pitkälle tulevaisuuteen.
Tätä leimaa voi käyttää ainoastaan Ylämaalla valmistetussa
aidossa jalometallikorussa. Kivisepän ja Rainbow Jewelry:n koruissa on
tämä leima aitouden takeena.


.